Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen eilen. Eilisen jäljiltä kaikki on kuitenkin mullistunut. Alla oleva teksti on eiliseltä.
Kuinka siedättää nuorta koiraa, joka on samalla arka ja rohkea, utelias ja epävarma, muriseva ja ystävällinen,... Kuulostaa hankalalta ja sitä se todellakin on! Meidän koira-arki koostuukin jokapäiväisestä siedättämisestä.
Tästä eteenpäin teksti on kirjoitettu tänään.
Tänään Ainon kanssa päivittäisen siedätyslenkin jälkeen olin aivan varma, että joku on vaihtanut huligaani-koiramme johonkin supertottelevaiseen koiraan. Seisoimme vilkkaan risteyksen lähettyvillä. Ympärillämme pyöri kymmeniä ihmisiä ja monia koiria. Selkeästi jotkin hermosolut ovat löytäneet yhteyden toisiinsa Ainon aivoissa, sillä risteyttä katsellessamme Aino ei haukkunut kertaakaan! Eikä edes pöhissyt eikä edes aikonut pöhistä! Jos olisin alussa tiennyt, että tämä on mahdollista, niin olisin hyppinyt onnesta! Aluksi olin aivan toivoton, enkä uskonut tämän olevan mahdollista. Olin varma, että minulla on ongelmakoira, josta ei hyvää seuraa. Tämän päiväisen lenkin jälkeen olen kyllä onneni kukkuloilla ja uskallan jo suunnitella, että Ainon kanssa voi jotain harrastaakin.
Siedätysharjoituksia tietenkin tehdään vielä pitkään. Eilen otimme harjoituksiin mukaan kosketuskepin. Aino pitää siitä kovasti. Yhden treenin teimme kepin kanssa ulkona, muut teimme sisällä. Keppi olisi tarkoitus ottaa mukaan hankaliin ohitustilanteisiin sitten, kun Aino ymmärtää sen pointin vähä-ärsykkeisessä ympäristössä.
Olemme myös nyt käyneet viisi kertaa lähistöllä asuvan tutun labradorinnoutajan, Muskan, ja omistajansa kanssa viereisessä puistossa treenaamassa. Treenimme ovat siis sitä, että Muska omistajineen seisoo ja me Ainon kanssa katselemme heitä. Aino saa heti naksautuksen ja namin, kun vilkaisee Muskaa haukkumatta. Eilisissä iltatreeneissä Aino pystyi olemaan rauhallisesti ja tarjoamaan katsekontaktia hienosti noin viiden metrin päässä Muskasta. Tämäkin oli suurta edistystä! Alkutilanne oli siis se, että Aino pöhisi ja haukkui Muskalle jo heti, kun näki heidät. Välimatkaa oli tällöin noin 20 metriä.
Edistystä on tullut huimasti. Vähän harmittavasti Ainolla on varmaankin korvatulehdus toisessa korvassaan. Pääsemme kuitenkin huomenna tutustumaan eläinlääkäriin. Aikaa varatessani ilmoitin, että Aino on aikas kova haukkumaan. Katsotaan, miten malttaa huomenna käyttäytyä odotusaulassa. Eläinlääkärin jälkeen meillä on aikomus mennä johonkin uuteen paikkaan katselemaan uusia ihmisiä ja eläimiä. Mukaan tarvitaan siis paljon, paljon, paljon nakin paloja.
Tästä kokemuksesta opetuksena - kuinka saa remmirähjästä koiranuorukaisesta miltei jo kunnollisen ja asiallisen koirakansalaisen? Seisomalla kymmeniä tunteja kadun varressa sormet jäässä, katselemalla kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia ihmisiä ja koiria, heittelemällä satoja tai kohta jopa tuhansia nakin ja juuston paloja, naksuttelemalla satoja kertoja koiran onnistuneesta käytöksestä, nolostumalla muutamia kymmeniä kertoja koiran huonosta käytöksestä ja ilostumalla monia kymmeniä kertoja koiran hyvästä käytöksestä.
Keväisin terkuin,
Mirjami ja nukkuvat koirat (,joista Nipsu hiipi salaa sohvalle nukkumaan luullen, etten minä huomaa...)
