torstai 30. toukokuuta 2013

Tottelevaisuutta suunnitelman mukaan, päivä 2

Tänään treenailimme Nekku-koiran kanssa tottelevaisuutta läheisellä hiekkakentällä. Nekku on jo avoimessa luokassa, joten osaa näyttää Nipsulle hyvää esimerkkiä.

Tämän päivän treenailut:

Perusasento
  • sivulletulo + odottaminen
  • nopea sivulletulo + askelsiirtymät

Seuraaminen

  • pitkä seuruu (ilman käskysanaa) ja namia koko matkan ajan

Treenien tavoitteena oli luoda Nipsulle iloinen olotila perusasento-käskyn noudattamisesta ja seuraamisesta. Tämä onnistui varsin hyvin, sillä viimeisillä kerroilla Nipsu hyppäsi perusasentoon häntä heiluen. Perusasennossa odottelua harjoittelimme Nekun suorittaessa vieressä kaukokäskyjä ja noutoa. Noudon aikana Nipsu nousi pari kertaa, mutta maltoin mieleni ja kutsuin koiran vain takaisin vierelle huomioimatta juurikaan nousua. Positiivisin menetelmin edetään, "Tie tottelevaisuusvalioksi"-kirjankin mukaisesti. Kirja saapui tänään ja olen sitä nyt selaillut. Huomenna aion paneutua siiihen kunnolla, jotta viikonlopun lepotauon jälkeen pääsemme taas ensi viikolla treenailemaan.

- Mirjami

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesäpäivän viettoa

Otin kerrankin viisaampien neuvoista vaarin ja laadin meille tokosta treenisuunnitelman. Olen monta kertaa yrittänyt ylläpitää suunnitelmaa, mutta huonolla menestyksellä. Luulisin, että tämän suunnitelman käytännön toteutus kestää ainakin viikon, eli tämän kesälomaviikkoni ajan. :-D

Tänään olimme Näyttelijänpuistossa treenailemassa keskiviikon tokosuunnitelman mukaisesti.

Perusasento
  • sivulletulo + nopea palkka ja vapautus
Seuraaminen
  • ensimmäisen askeleen palkka perusasennosta
  • seuruuympyrä ilman perusasentoa loppuasentoon
Nouto

  • pitoharjoitus
  • iskuharjoitus

Jokaista kohtaa toistimme 2-5 kertaa ja sitten vaihdoimme aihetta, tai pidimme tauon. Löysin eilen DogSports-sivustolta Noudon opetus-artikkelin, joka totisesti mullisti meidän noutoharjoittelut. Ennen olen tuskaillut, että Nipsu ei osaa tuoda kapulaa tai mitään minulle eikä juurikaan kanna tavaroita. Luettuani artikkelin sain yksityiskohtaiset ohjeet noudon eri vaiheisiin ja niitä aion Nipsun kanssa harjoitella. Palkkana käytetään lelua, joka toimiikin tässä paremmin, sillä namipalkasta Nipsu on vain rauhoittunut noutoharjoituksissa.

Yhteenvetona treeneistämme voin sanoa, että liikkeet sujuivat hyvin (loppua kohti aina paremmin), vaikka nurmikenttä oli täynnä hajuja ja sää oli kuuma. Emme ole juurikaan nurmikentällä treenailleet (ennen viime kisoja), joten hyvä ottaa erilaisia alustoja harjoittelupaikoiksi.

Pitoharjoitukset sujuivat kapulalla hyvin. Nipsu on vielä vähän hämmästynyt tästä treenitaktiikan vaihtamisesta, mutta lelupalkka ei tunnu sitä haittaavan. Nipsulla on tukeva ote kapulasta ja kapula pysyy suussa kunnes pyydän sen irti. Iskuharjoitus oli hauskaa! Nipsu oli puistossa vapaana (hallinnassani kuitenkin) ja leikimme treenilelulla, jonka tein eilen vanhasta sukasta. :-) Jätin kapulan maahan ja ollessamme noin viiden metrin päässä kapulasta, jätin leikkimisen ja käskin "nouda". Nipsu kävi ottamassa kapulan suuhunsa! Ensimmäisellä kerralla kapula käväisi suussa, mutta kolmannella kerralla Nipsu toi sen pitkän matkaa. Sen jälkeen, kun kapula on suussa, lähdin juoksemaan lelun kanssa toiseen suuntaan. Sanoessani merkkisignaalin, joka kertoo, että pito ok, tai luovutussanan, heitin lelun poispäin ja Nipsu lähti hakemaan sitä. Iskutreeni meni juuri niinkuin pitikin! Teimme tämän vain kolme kertaa, jolloin Nipsun vire pysyi juurikin hyvänä ja saimme pelkkiä onnistumisia. Tai yksi harjoitus meinasi epäonnistua, kun Nipsu läähätti jo kovasti ja meni vain kapulan viereen makaamaan. Sain tämän onneksi korjattua ja Nipsu lähti kapulan kanssa suuntaani. Jes!

Vielä tarvitaan perusasentoon tulossa paljon häiriötreeniä sekä lisäksi odottelua perusasennossa, jota treenaamme huomenna.

Tässä vielä kuvasarja treeneistämme!

Kokkailimme Nipsun kanssa jauhelihaherkkua treeninameiksi aamulla.


Onnellinen tolleri :-)

 Porkkana palkaksi rauhoittumisesta (olimme frisbeegolfradan keskellä).

"Heitelkää te vaan frisbeetä, mä syön porkkanaa!"

Kyllä naurattaa onnistuneen noutotreenin jälkeen!

Kaunista kesäpäivää kaikille! Me jäämme odottelemaan, josko postiluukusta kolahtaisi tänään "Tie tottelevaisuusvalioksi"-kirja, jonka tilasimme sunnuntaina. :-)

- Mirjami

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kuvapäivitys

Näin kesäloman alettua aikaa riittää viimeisen puolen vuoden kuvien selaamisellekin. Tässä parhaat palat, joita en ole vielä julkaissut blogissa!

 Lenkillä Hervantajärven jäällä. Välillä ehtii poseeratakin!




Temppuilua

 Välillä Nipsu on ehtinyt vähän makoillakin.

Uimareissu naapurin poikien kanssa. Huomaa, että etualalla on kaksi koiraa - Oiva (Miklaus Grouse) ja Nipsu, sävysävyyn. :) Järvessä uiskentelee vesipelastusta harrastava Elmo (Gladtail Rebel Yell). 

 
Nipsu vahtii, mitä naapurin pojat tekevät. :)

- Mirjami

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ensimmäinen tottelevaisuuskoe!

Vietimme tänään aamupäivän Ikaalisissa lämpimän helteisissä tunnelmissa sekä Nipsun että minun ensimmäisessä tottelevaisuuskokeessa. Olimme paikalla hyvissä ajoin laittamassa "leiriä" pystyyn varjoon. Tottelevaisuuskoe alkoi voittaja-luokalla, jossa oli vain yksi koira. Alokas-luokkamme alkoi 10.15 ja siinä koiria oli 14. Tuomarina toimi Tiina Heino. Ensimmäisenä suorituksena oli luoksepäästävyys, jota varten kaikki koirakot sijoitettiin kehään. Tästä eteenpäin alkoi yksilöarvostelu. Nipsu rauhoittui hyvin koepaikalla, mutta suorituksemme tullen oli vähän liiankin rauhallinen. Yritin saada virettä nousemaan lelujen avulla ennen vuoroamme, mutta kuumuus teki tepposet ja Nipsu oli läkähdyksissä jo varjossa. Vuorollamme menimme kehään ja liikkeiden suoritus alkoi. Yleisesti liikkeet sujuivat hyvin. Ainoastaan seuraaminen sujui huonommin verrattuna Nipsun normaaliin tasoon. Seuraamisesta saimme kuitenkin 5 pistettä (sekä taluttimella että ilman), vaikka ajattelin, että meidän suoritus ei riittäisi edes viiteen pisteeseen. Nipsun motivaatio hävisi seuraamisen jatkuessa ja tyttö päätti käydä tekemässä oman pienen haistelukierroksen. Palasi kuitenkin taas seuraamaan ennen kuin olin ehtinyt käskeä takaisin. Muutenkin Nipsun ote oli todella veltto seuraamisessa. Positiivinen yllätys oli se, että meille vaikeimmat liikkeet sujuivat parhaiten! Eli juuri ne liikkeet, joita olimme tehotreenailleet ja joiden epäonnistumista pelkäsin. Näitä oli siis estehyppy, paikkamakuu ja jäävät liikkeet. Ne sujuivat Nipsulta erinomaisen hyvin! Lisäksi meillä on viime aikoina ollut sitä ongelmaa, että Nipsu ei luoksetulossa lähde tulemaan ensimmäisellä käskyllä. Tänään ei ollut sitäkään ongelmaa! Pisteiden vähennys tuli todennäköisesti siitä, että Nipsu juoksi reittäni päin, eikä näin kuulu tehdä.

Pisteistä huomaa, että treenailua vielä tarvitaan, mutta kokonaisuudessaan olen Nipsuun erittäin tyytyväinen!

Osasuoritus ja arvosana
1. Luoksepäästävyys, 10
2. Paikalla makaaminen, 8
3. Seuraaminen kytkettynä, 5
4. Seuraaminen taluttimetta, 5
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 8
6. Luoksetulo, 7
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä, 7
8. Estehyppy, 9
9. Kokonaisvaikutus, 7

Pääsimme toiselle sijalle (pisteitä 140-159/200). Ensi kerralla tavoitellaan sitten sitä ykkössijaa (pisteitä 160-200)! :)

Kertokaahan kisailevat vinkkejä, miten virettä saa nostettua ja miten selviätte kuumista kisapäivistä! :)

- Mirjami

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kesäloma!

Vihdoin ja viimein kesäloma alkaa häämöttää. Illatkin alkaa jo täyttyä kaikenlaisista koiratapahtumista. Tänään olin talkoilemassa Tamskin agilitykisoissa. Kyllä oli hienoa katsoa vauhdikkaita koiria!

Itse asiassa päivitykseni tarkoitus oli muistutella lukijoita, että pitäkäähän peukut pystyssä tämän viikon sunnuntaina klo 10-12! Silloin on meidän ensimmäinen tottelevaisuuskoe. Innolla odotamme Nipsun kanssa tätä koitosta. Tällä viikolla olemme tehneet lyhyitä ja napakoita treenejä, lähinnä paikallamakuusta, seisomisesta ja hypystä. Tarkempia koordinaatteja toko-kokeen paikasta en viitsi kertoa, ettei kukaan tuttu eksy paikalle lisäämään kisajännitystä. ;)

Seuraava päivitys tuleekin sunnuntain jälkeen, kun raportoin kisastamme!

- Mirjami

torstai 9. toukokuuta 2013

Toko- ja agility- kuulumiset

Olen viettänyt alkuviikon Lahden sairaaloissa opiskelujen puolesta. Nipsulla on ollut miniloma Kallen kanssa. Viettipä Nipsu yhden yön mummin ja vaarinkin kanssa. Hyvin oli heillä mennyt - puutöiden, lenkkeilyn ja järvessä uiskentelun merkeissä.

Eilen olimme Tamskin agilityssa toista kertaa. Tällä kertaa rata oli onneksi helpompi. Me emme Nipsun kanssa tehneet tälläkään kertaa koko rataa, sillä se oli vaikea jopa kisaileville koirille. Teimme kuitenkin noin 10 esteen radan, jossa oli hyppyesteitä, pari putkea, muuri ja monta vaikeaa käännöstä. Mennessämme radan läpi ensimmäisen kerran, ohjaajan kommentti oli - teillä on selkeästi kiire jonnekin. Itsekin olen huomannut, että hätäilen ohjaamisessa ja nyt sain hyviä vinkkejä, miten rauhoitan tunnelmaa. Ohjaajan vinkit pätivät jälleen kerran; liikuin paljon vähemmän jaloillani, mutta näytin selkeämmin ohjeita käsilläni, jolloin Nipsu tajusi kerrasta, mitä piti tehdä! Olin aivan hämmästynyt! Lisäksi harjoittelimme kontaktia A- esteellä. Tässä kävi selväksi, että Nipsu tietää mitä siinä paikassa (takatassut A- esteellä ja etutassut lattialla) pitää tehdä, mutta ei tiedä, miten siihen paikkaan päästään. Tähänkin saimme vinkkejä.

Ensimmäinen tokokokeemme lähestyy. Olemme tehneet pieniä treenejä, jotta käskyjen merkitys vahvistuu Nipsulle ja liikeradat suoristuvat. Tällä hetkellä eniten harjoittelua on vielä hyppyesteessä ja seisomaan jäännissä. Hyppyä olemme harjoitelleet sisällä kotona. Suurin ongelma siinä on, että Nipsu meinaa kääntyä jo ennen hyppäämistään oikeaan hypynjälkeiseen asentoon. Nyt vahvistetaan esteen ylimenoa ja keskitytään vähemmän häiriöharjoitteluun ja seisomiseen. Eilen agilityssäkin esilletullut ongelma pitää vielä korjata ennen ensimmäisiä kisoja. Olemme harjoitelleet Nipsun kanssa paikallamakuuta kerrostalomme pihassa, joten Nipsun vierestä on viilettänyt pyöriä, koiria ja vieraita ihmisiä. Se on siis tällä hetkellä suhteellisen varma liike. Paikallaistumista olemme harjoitelleet vähemmän. Siihen otammekin nyt tehotreenin. Muuten olemme hyvillä mielillä odottamassa ensimmäisiä kokeita! :)

Mukavaa helatorstaita!

- Mirjami


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Väsynyt, mutta onnellinen


Pyörähdimme tänään Tampere KV koiranäyttelyssä, tuloksena laatuarvostelusta "erinomainen" ja kolmossija junnunartuissa. Yhteensä junnunartuissa oli 11 koiraa, ykköseksi sijoittui Peppi ja kakkoseksi Lumo. Jälkimmäisestä linkistä selvinnee Magicfox- sisarusparven muutkin sijoitukset - hienosti meni kaikilla! Tuomarina tämän päivän näyttelyssä oli sama tuomari kuin meidän ensimmäisessä näyttelyssä Tollershowssa. Satu Ylä-Mononen arvioi Nipsua tänään näin: "Hyvä koko ja mittasuhteet. hyvä purenta, kevyt kuono-osa, muuten hyväilmeinen pää. Vahva luusto. Litteät käpälät. Hyvä runko ja kulmaukset. Hyväasentoinen häntä. Liikkuu hieman löysästi edestä. Ei parhaassa turkissa."

Viime aikoina treeniaktiivisuutemme on kasvanut, onneksi. Salaisuutena kerrottakoon, että ilmoitin tänään Nipsun ensimmäiseen (ja toiseen ja kolmanteen) tottelevaisuuskokeeseen. Käymme tällä hetkellä Tamskilla treenaamassa tokoa ja agilitya. Agility-tiimimme koostuu pääosin kilpailevista koirakoista, lisänä minä ja Nipsu. Tavoitteena olisi päästä lähelle kisatasoa tämän kesän aikana. Otamme mallia saman ryhmän koirakoista, vaikkemme vielä samalle tasolle tänä kesänä ylläkkään (suurin osa muista koirista on Nipsua muutamia vuosia vanhempia).





Yllä kaksi talvitunnelmaista kuvaa. Enää ei Hervantajärven jäälle pääse juoksemaan, vaikka Nipsu viime viikonloppuna sitä yrittikin. Olimme ystäväni kanssa rannalla istuskelemassa ja yhtäkkiä Nipsu lähti laiturilta västäräkin perässä juoksemaan heikoille jäille. Neito ei kuunnellut mitään huutoa, vaan juoksi ja juoksi. Lopulta, melkein 100 metrin juoksun jälkeen, västäräkki suuntasi alemmassa kuvassakin vasemmassa yläreunassa näkyvään niemenkärkeen ja Nipsu molskahti jäiseen veteen. Etäisyyttä rantaan oli siinä kohdassa reilu pari metriä. Nipsulle ei tullut mieleen uida rantaan, vaan pyrki takaisin jäälle. Lähdimme tietysti ystäväni kanssa pelastusoperaatioon, mutta ennen päämäärää edessä oli muutama este: parin metrin korkuinen puuaita sekä melkein kymmenen metrin kahluu reiteen asti ulottuvassa järvivedessä. Kun olimme juosseet niemenkärkeen asti, Nipsu oli jo päässyt jäälle ja juossut takaisin heikkoja jäitä pitkin laiturille! Huoahdimme helpotuksesta, kunnes: Nipsu molskahti laiturilta takaisin jäihin! Taaskin rantaan oli monta metriä ja Nipsu yritti uimisen sijasta päästä takaisin jäälle. Luja juoksupyrähdys takaisin rantaan - puolessa välissä onneksi näimme, että Nipsu oli päässyt jo takaisin laiturille ja ihmetteli, mihin me katosimme. Kivutessamme puuaidan yli Nipsu juoksi jo innoissaan vastaan tervehtimään. Nyt olemme vältelleet rantoja, joissa on vielä tällaisia vaaranpaikkoja. Jäät rannassa eivät haittaa, mutta laiturilta hypätessään vähän vahvemmille jäille koira on äkkiä pahassa vaaranpaikassa. Onneksi enää jäitä ei ole ja nyt voimme aloittaa jo pian "uimakoulun" Nipsun kanssa. :-)

Kevätterveisin,
Mirjami