Olemme nyt palautuneet hervantalaiseen elämään parin päivän ajan. Asumisemme Siivikkalan rauhallisessa ympäristössä päättyi sunnuntaina, kun haimme iltakuuden maissa Hannan ja Jarnon Tampereen linja-autoasemalta. Nipsun olimme jo vieneet sunnuntaina aamupäivällä takaisin Hervantaan. Nipsu rupesi lauantai-iltana näyttämään "parhaimmat" eli pahimmat piirteensä, johtuen varmasti väsymyksestä ja pitkästä ajasta yhdessä siskonsa ja äitinsä kanssa. Yhteensä reilun kahden viikon ajan tytöille tuli neljä sellaista riitaa, että piti mennä väliin. Näistä kaksi tapahtui nyt lauantain aikana. Aiemmat riidat olivat junnujen kesken, toinen Lumon aloittama ja toinen vähän molempien aloittama. Nyt lauantaina Nipsu sai kuitenkin päähänsä, että hän onkin porukan johtaja, eikä kenelläkään muulla ole asiaa hänelle rakkaisiin paikkoihin (eli lähelle mattoa, jossa aiemmin oli ollut Nipsun toisilta varastamat kolme luuta tai lähelle minun laukkua, johon olin takavarikoinut ne kolme luuta). Pari tappeluahan siitä syntyi. Pidimme tyttöjä eri huoneissa lauantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Tytöt kävivät kuitenkin pihalla nätisti yhdessä, siellähän ei ollut oikein mitään, mistä voisi tapella. Taisteluntahtoa löytyy kyllä näistä kaikista kolmesta koirasta, junnuista ajoittain enemmän, mitä Taika- äidistään. Saas nähdä, mitä Nipsun murrosikä tuo meille tullessaan!
Nipsu oli varsin huojentunut päästessään takaisin tänne kodin rauhaan. Kaksi päivää on mennyt nyt nukkuessa ja nauttiessa omista herkuista. Äsken kävimme aamulenkillä ja Nipsu oli aivan ihmeissään, kun koko ajan tuli koiria vastaan! On ilmeisesti kahden viikon aikana unohtanut, miltä ne muut koirat näyttävät, kun Siivikkalassa harvemmin tuli koiria vastaan. Mikäli lukijat ovat Hervannassa käyneet, niin tietävät, että täällä niitä koiria kyllä riittää! Aamulenkki meni hyvin ilman namejakin, kun vaihtelimme aina välillä kummalla puolella tietä kävelemme. Pitihän niitä koiria toljottaa ihmetyksestä, mutta eteenpäin menimme silti kunnialla.
Aamulenkillä aloin ajatella, kuinka tämä yhden koiran kanssa eläminen eroaa kolmen koiran kanssa elämisestä. Onhan se aivan ihana nähdä, kun koirilla on seuraa koko ajan (Nipsu tuijotti meitä eilen miltei tunnin lelu vieressään, että ettekö te voisi nyt leikkiä mun kanssa?!) ja lenkilläkin on kova meno. Nipsun kanssa olemme tottuneet siihen, että sisällä ollessamme Nipsu nukkuu, syö luuta tai harvoin temmeltää lelun kanssa. Koulutusten yhteydessä saatamme yhdessä riepotella jotain lelua. Siivikkalassa, kun olimme olleet vasta pari päivää, suurimman osan ajasta koirat painivat keskenään. Nipsu ja Lumo painivat nätisti yhdessä, mutta kun Taika tuli paikalle, niin Nipsu meni hämilleen ja alkoi vain haukkua vieressä. Loppuajasta Nipsu ymmärsi, ettei Taikalle tarvi niin kovin haukkua. Ymmärrykseen saattoi vaikuttaa se, että leikit loppuivat aina, kun haukkumisen volyymi kasvoi. Nipsun stressitaso kuitenkin nousi ja nousi, vaikka laitoimmekin koirat usein nukkumaan eri huoneisiin. Ruokailutilanteet olivat Nipsulle kovin stressaavia, sillä eihän Nipsun kanssa ole koskaan ruokaillut kukaan muu koira. Nyt näytti siltä, että yksi luolakoira ja kaksi normaalia koiraa ruokailevat - Nipsu yritti napata kaikkien muiden luut ja namit, mutta onneksi ei mennyt muiden ruokakipoille. Omat ruokansa söi hotkimalla niin nopeasti kuin mahdollista ja sitten meni kyttäämään, josko muilta jäisi jotain. Kerran erehtyi menemään Lumon kipolle maistiaisille, mutta sai kyllä Lumolta ja minulta huutia sen jälkeen. Lopuksi annoimmekin Nipsulle ruuan omassa huoneessaan ja päästimme sitten vasta muiden kanssa samaan tilaan, kun kaikki olivat syöneet. Lenkeistä sen verran, että yritin kovasti saada kolmea koiraa kävelemään nätisti remmissä. Harjoittelimme kolmestaan, jokaisen koiran kanssa yksin ja myös pareittain kahden koiran kanssa. Lumo ja Taika kulkevat pääsääntöisesti fleksissä, mutta kolmen koiran lenkittäminen flekseillä on miltei mahdotonta. Siksipä otinkin haasteen vastaan ja kuljimme remmissä. Mahtoi naapurit ihmetellä, kun kuljimme sata metriä tietä kymmenessä minuutissa minun huutaessa "Käännös!" muutaman sekunnin välein. Koirien vetäessä käännyttiin ja kulkiessa taas nätisti pääsimme eteenpäin. Suhteellisen hidasta oli käynti tällaisella metodilla. Voin sanoa, että niskat kipeytyivät ja hauislihakset kasvoivat! Kolme koiraa lähtevät aikamoisella voimalla päättäessään lähteä samaan suuntaan. Erittäin positiivista oli siis tänään lenkillä, kun Nipsun mieleen palautui jälleen hihnasäännöt. Yleensä kolmen koiran kanssa Lumo oli etunenässä vetämässä joukkoa, sitten tuli Nipsu, joka selkeästi kamppaili mielessään totellako hihnasääntöjä vai kulkeako kylki kyljessä Lumon kanssa (jälkimmäinen vaihtoehto yleensä voitti) ja yleensä nätisti vierellä taapersi Taika, joka joskus saattoi jäädä maahan piehtaroimaan ja joskus tapitti minua namia kerjäten. Lenkkimme sijoittuivat kuitenkin melkein aina metsään, jossa päästin koirat heti vapaaksi. Näin ollen vähensin hieman omia niska-hartiasärkyjäni ja koirat saivat painaa täysillä välittämättä hihnoista. Vaikka kolmen koiran kanssa elelyssä olikin puolensa, niin tällä hetkellä olen tyytyväinen, että minulla on yksi koira, jonka kanssa elämä tuntuu nyt erittäin helpolta. Koirallekin on sitten superkivaa, kun pääsee treffeille muiden koirien kanssa. :-)
- Mirjami
PS. Meillä juhlitaan kohta synttäreitä - nimittäin Nipsun 1-vuotissyntymäpäivä on 21.2. eli ylihuomenna!
